Sankarivainaja Pekka Urpalainen

Kävin Vehkalahdella Myllykylän hautausmaan sankarihaudoilla. Sinne on haudattu isäni rintamakaveri Pekka Urpalainen. Hän pelasti isäni pahasta paikasta Ilomantsissa kesällä 1944 ja saan tavallaan kiittää häntä siitä, että olen olemassa tämmöisenä.

Pekka oli kaatuessaan nuori mies, vain 21 vuotias. Varmaan hän oli mennnyt varusmiehenä rintamalle, kuten isänikin meni. Hänellä vain jäi monta asiaa elämässään kokematta.

 Isäni syntyi vuonna 1921 Salmissa ja tuli sieltä evakkona perheensä mukana Lapinlahdelle. Hän kertoi menneensä varusmiespalvelukseen jonnekin Jyväskylän ympäristöön. Siellä oli harjoiteltu konekivääriryhmän tehtäviä. Välttyäkseen joltakin harjoitukselta oli koko hänen ryhmänsä mennyt otille valittamaan sikotautia, he olivat syöneet tupakkaa tehostaakseen vaikutelmaa. Ehkä sillä jotakin merkitystä oli, koska he olivat jääneet parakkiin "potemaan" viikoksi. Samaan aikaan kaikki muut olivatkin lähteneet rintamalle. He lähtivätkin "parannuttuaan" myös samaan suuntaan, mutta heidät sijoitettiinkin eri prorukkaan, rajamiesten joukkoon. Isä sanoi rajamiesten olleen aikamiehiä ja hän itse oli vasta poikanen.

Pekan kuolema oli yksi harvoista asioista, joista isä sodasta kertoi. Näin asiat olivat edenneet:

Pekka ja isäni olivat jääneet kahdestaan passiin konekiväärille suon laidalle. Ympärillä kasvoi harvakseltaan matalahkoa männyn taimikkoa. Muu komppania oli suon toisella puolella syömässä ja huoltamassa. Myös isän ja Pekan olisi jo pitänyt vetäytyä, mutta he eivät olleet saaneet siitä tietoa ja he olivat jatkaneet väijyssä olemista. Äkkiä he huomasivat, että iso joukko vihollisia lähestyi, osa heistä oli päässyt ryömimällä jo varsin lähelle. Pekka ja isä ampuivat vihollista minkä ehtivät. Jossakin vaiheessa he huomasivat vihollisen ylivoiman olevan liian suuri, heidän oli lähdettävä karkuun. En muista, mitä isä sanoi aseelle tapahtuneen, mutta lukon hän sanoi irrottaneensa vapisevin käsin. He lähtivät juoksemaan suon ympäri taimikossa ja kuulat paukkoivat puiden latvoissa. Pekka oli isää vahvempi ja oli kuulemma joutunut välillä raahaamaan isää mukanaan. Päästyään suon toiselle puolelle, he olivat istahtaneet olkapäät vastakkain puun juurelle istumaan ja hengittämään. Samalla Pekkaan osui ja hän kuoli siihen paikkaan.

3. komppanian merkinnät sotapäiväkirjassa 17.7.1944

Tämä kuva oli isäni sota-aikaisessa lompakossa, kaikki muut kuvat olivat jääneet reppuun sinne konekivääripesäkkeeseen. Isäni on kuvassa toinen vasemmalta. En tiedä, onko Pekka kuvassa tai kuka hän heistä on.

Kunnia Pekalle, kovia poikia kaikki!