Tähtitaivasta kuvaamassa Tohmajärvellä
Olen kotoisin Tohmajärveltä ja asuin siellä Saarion kylässä 20-vuotiaaksi saakka. Kauniin kylän maisemaa hallitsee Saarionvaara, joka on 90m korkea verrattuna vaaran vieressä olevan Pitkälammen pintaan. Kävin kolme ensimmäistä luokkaa vaaran rinteessä olevassa kansakoulussa. Olen onnellinen, että sain talvisin mennä kouluun hiihtämällä lammen poikki.
Kävin viikko sitten Saariossa ja perjantaina 5.3.2021 olivat hyvät olosuhteet tähtitaivaan kuvaamiseen. Tähtitaivaan ja linnunradan kuvauksen onnistumiseen on suotavaa olla pimeää, eivätkä pilvet saa olla taivasta peittämässä. Kuu ja kaikki muutkin valonlähteet ovat tähtikuvauksessa haitaksi. Perjantai-iltana klo 22 oli pakkasta 10 astetta ja taivas pilvetön, oli hyvä lähteä kuvaamaan.
Laitoin lämmintä vaatetta päälle, pakkasin autoon kaiken tarvittavan ja lähdin matkaan. Kaikkeen tarvittavaan kuuluivat lumikengät sekä kamera tykötarpeineen. Jalustan käyttö takaa onnistuneet kuvat ja yökuvauksessa jalusta onkin välttämätön. Sanonta "hyvä jalusta on kotona" tarkoittaa sitä, että hyvä jalusta on niin raskas, että sitä ei viitsi raahata mukana. Otin kuitenkin raahattavan jalustani mukaan. Lunta oli 60 - 70 cm ja lumikengät olivat tosiaan tarpeen. Silmän totuttua pimeään, taivas näyttikin upealta. Vaikka revontuliennusteen mukaan saattaisi myös vähän näkyä revontulia, en kuitenkaan kuvatessa nähnyt niitä yhtään.
Tähtitaivaan kuvauksessa kameran automaattisilla asetuksilla ei ole juuri käyttöä. Käytin kuvaukseen Nikon D850- runkoa sekä Laowa 15mm objektiivia. Onnistuneen yökuvan valotusajan laskemiseen voi käyttää kaavaa 350 / polttoväli, eli 350/15 = 23s. Käytin kuvissa herkkyyttä ISO6400, aukko 5.6 ja valotusaikana 20s. Ehkä olisi pitänyt kokeilla myös pienempiä herkkyyksiä, mutta tällä kertaa kuvasin näin. Sormien jäätyminen hieman hillitsi halua säätää kameraa. Tässä pari kuvaa, joista toisessa yllättäen näkyvätkin revontulet.
Tuunasin kuvia hieman Adoben Lightroom- ja Photoshop-ohjelmilla. Tallensin kuvat myös RAW-muodossa, jotta käsittely onnistuisi paremmin. Muutin kuvien valkotasapainoa siniseen suuntaan. Lisäsin tähtiin valkoista ja taivaaseen mustaa. Poistin myös usvaa, jotta linnunrata tulisi paremmin näkyviin. Säädin myös valotusta. Lopputulos on kaunis, mutta tietenkin epätodellinen, eihän tähtitaivas tuolta omin silmin katsottuna näytä. Näin valokuvat saa näyttämään maalauksilta.




Hienoja kuvia!
VastaaPoista