Tähtitaivasta kuvaamassa Tohmajärvellä
Olen kotoisin Tohmajärveltä ja asuin siellä Saarion kylässä 20-vuotiaaksi saakka. Kauniin kylän maisemaa hallitsee Saarionvaara, joka on 90m korkea verrattuna vaaran vieressä olevan Pitkälammen pintaan. Kävin kolme ensimmäistä luokkaa vaaran rinteessä olevassa kansakoulussa. Olen onnellinen, että sain talvisin mennä kouluun hiihtämällä lammen poikki. Kävin viikko sitten Saariossa ja perjantaina 5.3.2021 olivat hyvät olosuhteet tähtitaivaan kuvaamiseen. Tähtitaivaan ja linnunradan kuvauksen onnistumiseen on suotavaa olla pimeää, eivätkä pilvet saa olla taivasta peittämässä. Kuu ja kaikki muutkin valonlähteet ovat tähtikuvauksessa haitaksi. Perjantai-iltana klo 22 oli pakkasta 10 astetta ja taivas pilvetön, oli hyvä lähteä kuvaamaan. Laitoin lämmintä vaatetta päälle, pakkasin autoon kaiken tarvittavan ja lähdin matkaan. Kaikkeen tarvittavaan kuuluivat lumikengät sekä kamera tykötarpeineen. Jalustan käyttö takaa onnistuneet kuvat ja yökuvauksessa jalusta onkin välttämätön. Sano...